Espanjan eloisa kulttuuri on kehittynyt usean eri kulttuurin vaikutuksesta.

Kielet ja uskonto

Virallinen kieli Espanjassa on espanjan kieli, jota puhutaan äidinkielenä lähes 80%. Muita vähemmistökieliä ovat katalaani, galeco ja baski, joita puhutaan tietyillä alueilla.

Espanjassa kristinusko on vallitsevana, johon kuuluu valtaenemmistö kansasta. Kristinuskon suuntauksista katolilaisia on enemmistö. Lisäksi myös islam ja juutalaisuus ovat muista uskontokunnista vallalla.

Taide ja kirjallisuus

Espanjalaisen taiteen kukoistuskausi oli barokin aikakaudella. Erityisesti tunnettu Espanja on maalaustaiteestaan ja freskoista, joita löytyy kirkoista. Tunnetuimpia espanjalaisia taiteilijoita ovat Pablo Picasso ja Salvador Dali.

Espanjalaisessa kirjallisuudessa erityisesti tunnettu teos on Don quijote, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti. Teoksen kirjailija on Cervantes ja se ilmestyi renessanssiaikaan 1600-luvulla.

Musiikki

Perinteinen espanjalainen musiikki ja tanssi yhdistyvät flamencossa, joka juontaa juurensa jo 1800-luvulle saakka. Vuosien aikana flamencosta on kehittynyt tuhansia erilaisia tyylilajeja. Vaikutteita se on saanut mustalaisten tansseista. Flamenco on rytmikästä tanssia, joka on täynnä voimakkaita rytmejä ja tunteita. Tanssiin kuuluvat erilaiset kannustushuudot ja kengillä tehdään maahan rytmisiä iskuja musiikin mukana. Soittimista käytetään erityisesti kitaraa, kätten taputuksia tai kastanjetteja. .

Zarzuela on oopperaa muistuttava espanjalainen kansanperinne, joka on niin sanottu laulunäytelmä.

Enrique Iglesias ja hänen isänsä Julio ovat tunnettuja espanjalaisia nykyajan muusikkoja, jotka tunnetaan hyvin maailmallakin.

Urheilu

Urheilulajeista erityisen suosittu on jalkapallo, missä maa on niittänyt mainetta. Real Madrid ja FC Barcelona tunnetaan ympäri maailman ja kuuluvat alan huippuihin. Pelejä kokoonnutaan katsomaan yhdessä isolla porukalla.

Myös moottoriurheilu, koripallo, tennis ja pyöräily ovat suosittuja lajeja. Barcelonassa ajetaan F1-kilpailuita ja Espanjan ympäriajo pyöräilyssä on maailmallakin tunnettu vuosittain järjestettävä pyöräilytapahtuma.

Härkätaistelut ovat myös olennainen osa espanjalaista kulttuuria, joita pidetään kansanhuvitteluna ja taidemuotona, missä matadori taistelee härän kanssa ja lopuksi surmaa sen. Härkätaisteluilla on Espanjassa kansallisen kulttuuriperinnön asema, vaikka niiden eettisyys jakaakin ihmisten mielipiteitä.

Arkkitehtuuri

Arkkitehtuuri Espanjassa on vanhaa ja kohteita pyritään suojelemaan.  Maassa onkin lukuisia kohteita, jotka  kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Kohteita on toiseksi eniten koko maailmassa. Rakennuksissa on nähtävissä vivahteita useilta eri aikakausilta, kuten barokki, renessanssi, jugend ja goottilaisuus.

Espanjalaisen arkkitehtuurin taidonnäytteitä ovat muun muassa erilaiset vanhat kirkot, moskeijat ja katedraalit, kuten Sevillan katedraali. Tunnetuin espanjalainen arkkitehti on Antoni Gaudi, joka on suunnitellut useita eri rakennuksia kuten Casa Mila, Güellin palatsi ja ehkä tunnetuimpana Antoni Gaudi Sagrada Familia-kirkko, joka sijaitsee Barcelonassa. Maailmankuulun kirkon rakentaminen aloitettiin 1882 ja projekti on edelleen keskeneräinen.

Auditorio de Tenerife on oopperatalo, joka puolestaan edustaa modernimpaa arkkitehtuuria.

Ruoka

Espanjalaiseen keittiöön kuuluvat erilaiset merenelävät, paella, tapakset, maustetut  makkarat, tortillat ja kylmät keitot kuten gazpacho. Juomista viinit, erityisesti punaviinit, kuuluvat espanjalaiseen ruokakulttuuriin. Sangria on espanjalainen punaviinipohjainen juoma.

Ruoka syödään Espanjassa melko myöhään iltapäivän puolella, klo 14-15 maissa ja iltaisin syödään vasta klo 20 jälkeen. Ruokailuajat ovat espanjalaisille tärkeitä ja niitä noudatetaan eikä silloin tehdä muuta. Ruokaa syödään pitkän kaavan mukaan nautiskellen – pikaruokalat eivät kuulu espanjalaiseen kulttuuriin.

Siesta on lounaan jälkeinen pidettävä lepoaika, joka kuuluu espanjalaiseen kulttuuriin. Tuolloin ihmisillä on tapana levätä tai ottaa pienet päiväunet. Työajat on järjestetty Espanjassa niin, että siestan pitäminen onnistuu ja kaupatkin pitävät ovensa kiinni siestan aikaan.

Pukeutuminen

Espanjalainen pukeutuminen on yleisesti melko normaalia ja nykyvaatteet eivät juuri eroa suomalaisesta.

Pukeutumiseen kuitenkin panostetaan ja ulkonäkö on jotain mihin espanjalaiset satsaavat – harvemmin maassa pukeudutaan verkkareihin ja lenkkitossuihin. Naisilla näkyy usein mekkoja ja miehet pukeutuvat rennon tyylikkäästi.

Flamencopuku on yksi perinteinen naisten asu. Mekot ovat värikkäitä ja röyhelöisiä. Viuhka kuuluu myös perinteiseen naisten asuun ja sitä käytetään kuumalla viilentämiseen.

Härkätaisteluissa käytettävää matadorin asua voidaan puolestaan pitää perinteisenä espanjalaisen miehen asuna.

Tavat

Espanjalaisiin tapoihin kuuluu muiden huomioiminen ja kohteliaisuus. On hyvin tavallista, että naapureidenkin kuulumisia kysellään, eikä se tarkoita asioiden utelua. Hymyily kertoo hyvistä tavoista ja ilmaisuista gracias eli kiitos on hyvä muistaa, kuin myös por favor kannattaa pitää mielessä, joka liitetään usein ystävälliseksi ilmaukseksi pyydettäessä jotain, kuten – Voisitteko… Olisitteko ystävällinen… Anteeksi…. jne.

Teitittely kuuluu espanjalaisiin tapoihin ja erityisesti vanhoja ihmisiä kunnioitetaan.  Myös herra/rouva-ilmauksia käytetään yleisesti.

Poskisuudelmat kuuluvat espanjalaiseen kulttuuriin. Tervehtimismuotoa käytetään yleensä tuttujen kesken, jossa suudellaan ilmaa posket vastakkain.  Suudelmia annetaan kaksi, kummallekin puolelle yksi. Liike-elämässä kättely on yleinen tervehtimistapa.

Aikakäsitys on Espanjassa hyvin erilainen kuin esimerkiksi Suomessa ja myöhästyminen on tavallista eikä sitä pidetä loukkaavana. Yleisesti ottaen espanjalaisessa kulttuurissa ei ole niin vakavaa vaikka asiat eivät tapahtuisikaan heti, vaan espanjalaiset ottavat asioiden suhteen usein hyvin rennosti eivätkä esimerkiksi hermostu pitkistä kauppajonoista ym.

Perhekeskeisyys on espanjalaisille tärkeää ja aikaa vietetään koko suuren suvun kesken, mitä arvostetaan. Tavallista on, että lapset voivat vielä aikuisenakin asua vanhempiensa luona, eikä siinä ole mitään outoa.

Espanjalaiseen tapakulttuuriin kuuluu myös äänekkyys ja puhuvat tavallisesti kovaan ääneen, mitä tottumaton voi joskus hätkähtääkin.

Liikennekulttuuri

Liikennekulttuuri Espanjassa on yleisesti ottaen temperamenttista ja kiivasta suomalaiseen verrattuna. Liikenteessä kannattaa olla varuillaan, sillä espanjalaiset eivät noudata liikennesääntöjä tarkasti, joten yllätyksiä voi sattua.

Espanjan tiestö on suhteellisen hyvässä kunnossa. Kapeat kadut ja vuoristotiet voivat toki aiheuttaa mutkia matkaan. Ruuhkiin kannattaa varautua erityisesti suuremmissa kaupungeissa.

Promilleraja on 0,5. Nopeusrajoitukset ovat suhteellisen samat kuin Suomessakin eivätkä liikennesäännötkään juuri poikkea suomalaisista. Moottoriteiden käytöstä peritään tullimaksu, johon kannattaa varautua.

Julkinen liikenne ja taksit toimivat moitteettomasti.

 

 

 

 

 

 

 


Comments

Espanjalainen kulttuuri — No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>